Linjaliikenne ja tilausajot luotettavasti vuodesta 2018.

"Oli vuosi 2018 ja Elmer Sjöblomin liikenteen, eli ESL:n, ensimmäiset ajot ajettiin. Silloin toiminta oli suppeaa yhden miehen pyörittämää tilausajotoimintaa, joka vasta myöhemmin tuli aloittamaan kasvunsa laadukkaaksi liikenteenharjoittajaksi.

Minä, Elmer Sjöblom, aloitin liikennöinnin Helsingin Katajanokalta käsin, mutta pian oli ensimmäisen laajennusinvestoinnin aika vuonna 2019. Peliliike osoittautui erittäin onnistuneeksi, ja hiljalleen pystyin lisäämään kaluston ja henkilöstön määrää yhdellä kerrallaan.

Vuonna 2020 koronapandemia aiheutti massiivisen taantuman matkailuun, ja ESL kärsi kyseisestä markkinatilanteen huonontumisesta paljonkin. Ainoa tie ulos oli tällöin ulkomaille laajentaminen, ja päädyin liiketoiminnan siirtämiseen Saksaan.

Muuton yhteydessä muutin yhtiön kutsumanimeksi Katajaliikenteen, ja Elmer Sjöblomin liikenne Oy jäi ainoastaan yhtiön viralliseksi nimeksi, joka toimi taustalla. Saksassa saimme onnistuneen vastaanoton, kun Katajaliikenne solmi liikennöintisopimuksen Thüringenin joukkoliikenteen kuntayhtymä Türegon kanssa vuonna 2021. Türego ilmoitti halukkuudestaan laajentaa yhteistyötämme, ja osallistuimme täten tarjouskilpailuihin uudempia kertoja.

Vuonna 2025 liikennöimme Türego-liikennettä laajalla skaalalla, ja olemme myös aloittaneet yhteistyön hampurilaisen HVV-yhtymän kanssa. Hampurissa liikennöimme linjaa 6 osittain sekä linjaa 111 kokonaan. Ajamme yhä myös tilausajoja monipuolisella kalustolla, josta lisätietoa löytyy sivuiltamme.

Olen Katajaliikenteen toimitusjohtajana erittäin kiitollinen kaikista onnekkaista sattumista, jotka ovat edistäneet kasvuamme ja ylipäätään pysymistämme markkinoilla. Kuluneet vuodet ovat tarjonneet niin ikimuistoisia oppeja yrittäjyydestä kuin unohtumattomia asiakaskohtaamisia tien päällä. Kiitos kaikille entisille, nykyisille ja tuleville matkustajille luottamuksestanne ja tuestanne! Ilman teitä ei yhdenkään linja-auton pyörät pyörisi."

– Elmer Sjöblom, toimitusjohtaja, Katajaliikenne / Elmer Sjöblomin liikenne Oy

Hangossa, 03.05.2025


Kannattamalla Katajaliikennettä edistät suomalaista työtä ja vastuullista liikennöintiä. Katajaliikenteen päätoimipiste on yhä Helsingissä, eli maksamme Suomelle veroja liikevoitostamme Saksassa.


Ole meihin yhteydessä

Tavoitat meidät sähköpostitse osoitteesta katajaliikenne@icloud.com. Voit vaihtoehtoisesti lähettää meille viestin Instagramin DM-viestillä, tai täyttää alla oleva yhteydenottolomake. Jos sinulla on palautetta, lähetä se tästä. Pyrimme vastaamaan viesteihin mahdollisimman nopeasti.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita